KILPAILURAPORTTI: TWIND SLALOM SM-KILPAILUT

KILPAILURAPORTTI: TWIND SLALOM SM-KILPAILUT

Kotimaisen kilpailukauden päättävä slalom SM ajettin jo kolmatta vuotta peräkkäin varsin haastavissa olosuhteissa.

Tällä kertaa näyttämönä toimi Hankon Silvesandin leirintäalueen edustan vedet. Torstaina kilpailu päätettiin typistää yhden päivän mittaiseksi lauantain heikon tuuliennusteen vuoksi. Lauantai oli myös kylmä kun Hangossakin mitattiin pakkaslukemia aamusta.

Vaikka freesurffia voi hyvin harrastaa kylmemmissäkin olosuhteissa, ei pitkä kisapäivä alle 10°C lämmössä ja navakassa tuulessa odotteluineen kuulosta kovinkaan houkuttelevalta huvitukselta.

Kolea keli ja tuuliennuste, joka povaili vähintäänkin riittävää puhallusta koko päiväksi varmasti karsivat osallistujaluetteloa, eikä Hankon tuulivarmuus taaskaan pettänyt. Ennusteen mukaan tuulta oli odotettavissa 13-19m/s koko päiväksi ja kutakuinkin se myöskin saatiin.

Kova tuuli yhdistettynä paikon vaikeaan aallokkoon sain monet harkitsemaan alle 6m2 kisapurjeen hankkimista ja pienempi eväkin nähdään monessa Joulupukintoivelistassa.

Ian tiimeineen rakensi viidenpoijun radan, mutta jo ensimmäisen lähdön aikan kova tuuli ja merenkäynti repivät neljännen poijun irti ja kisaa jatkettiin kolmen jiipin radalla. Olosuhteiden vaativuuden huomioiden tämä tuskin oli kenekään mielestä väärä päätös.

Karsintoja ei nyt ajettu, eikä se olisi ollut tarpeenkaan, sillä lähtölinjalla ja radalla oli riitävästi tilaa kaikkille. Päivän saldoksi saatiin 10 ajettua lähtöä ja näiden lisäksi peräti kolme varaslähdön aiheuttamaa uusintaa, joten ajettavaa riiti varmasti kaikille.

Kilpailun voittoon ajoi jälleen Joel Grönqvist FIN-2 Kalvik surf/Merenkävijät Patrik, Loftsails. Toiseksi sijoittui PWA kuski Marianne Rautelin FIN-13 HSF, Loftsails, Patrik ja kolmanneksi ylsi Jon Törnwall FIN-66 Surfing Starboard Severne.

Master luokan voitti Marianne Rautelin FIN-13, Loftsails, Patrik, toiseksi ajoi Tomi Kalatie FIN-61, S2Maui, Novenove ja komannen sijan nappasi Ari Oksa Simmer-tiimistä.

Kilpailijat kiittävät järjestelyistä vastanneita.

FIN-61 Tomi Kalatie

Lisää upeita kuvia: https://ian.kuvat.fi/kuvat/TWIND/Slalom+SM+Hanko+30.9.2018/ 

Lisää tietoa Twindin kisoista: https://twind.fi/tsr2018